Rajoitettu CD-mediabook erivärisellä kannella, laajennetulla viholla, kolmella livebonuksella ja vain tässä paketissa mukana olevalla kangasmerkillä (pure fucking metal!)
Tekijä: Björn Thorsten Jaschinski
(14.10.2007)
Idea kokoelmasta kolmen ensimmäisen levyn kappaleita, jotka uudelleenäänitettäisiin Angelan laulamana, ei ole vielä toteutunut, mutta seitsemäs Arch Enemy -teos ’Rise of the tyrant’ on tekeillään. "Haluaisimme nauhoittaa uudelleen niitä kappaleita, jotka teimme Johan Liivan kanssa, ja joita soitamme myös livenä. On sääli, että moni oppi tuntemaan meidät vasta ’Wages of Sin’:in myötä", rumpali Daniel Erlandsson kertoo. "Ihannetilanteessa kaikki on valmiina ensi vuonna. Siihen asti meillä on ankara kiertueaikataulu: Machine Headin co-headlinerina USA:n halki ja muuallakin, sekä muiden huippuartistien, kuten Dragonforcen, Shadows Fallin ja Triviumin kanssa Euroopassa.
Musiikillisten yllätysten lisäksi myös kitaristi Christopher Amottin paluu ilahdutti faneja kautta maailman. "En olisi uskonut hänen palaavan näin nopeasti. Hän jätti meidät palatakseen kouluun. Nämä vuodet selvästi osoittivat, että hänen kutsumuksensa on muusikkona. Frederikille, joka on ollut joukossamme yli 18 kuukautta, tämä on hieman nihkeää. Mutta Amottin veljekset kitaroissa on aina ollut tavaramerkkimme, ja on hyvä saada hänet takaisin ystävänä."
Ehkäpä Frederik Akesson sopii sisäänpäin suuntautuneena paremmin uuden bändinsä, Opethin, porukkaan, joka on vähemmän villi lavalla. "Enpä ollutkaan ajatellut tuota. Ensimmäiset kyhäelmät ’Rise of the tyrant’in kappaleista syntyivät ’Doomsday machine’ -kiertueella bussissa ja hotellihuoneissa – osin Frederikin kanssa. Hän kyllä tulee tunnistamaan paljon juttuja. Emme ehtineet harjoitella valmiita kappaleita enempää, koska teimme pienen kiertueen Etelä-Amerikassa paikallisten bändien kanssa ja sitten Christopher seisoikin jo ovella ja palasimme uudelle Fredman-studiolle."
"Jokainen albumi on reaktio edelliseen. Tällä kertaa halusimme levyn olevan avoimempi kuin ’Doomsday Machine’. Lisäksi Frederikin soundi on mahtipontisempi ja rennompi kuin Andy Sneapin. Yhdentoista perinteisen kappaleen lisäksi nauhoitimme Queensyche-coverin ’Revolution begins’ -singlelle, ja vielä kolme muuta coveria, joista yksi on Kissin kappale", rumpali paljastaa. Ehkäpä ne muut ovat usein mainittujen vaikuttajien Vicious Rumorsin ja Metal Churchin kappaleita?
Sillä välin Erlandssonilta pyydellään vähän väliä haastateltavaksi rumpalilehtiin. "Ikävä kyllä kaikki keikalle tulijat eivät ole kiinnostuneet rumpusooloista", hän huokaa. "Siksi tykkään soittaa livenä kyhäelmän, joka perustuu ’I am legend/Out for blood’:in osasiin, perinteisen soolon sijaan."